Juha Mäki-Ketelä
Kuka
Poliittinen aktiivisuus
Kiinnostuksen kohteita
Työkokemus
Koulutus
Kielitaito
Harrastukset
Kuka (
Ylös)
Olen 40+ kasvatustieteen maisteri, kauppaopettaja ja isä Tampereelta.
Luonteeltani olen huumorintajuinen, avoin sekä erilaisista ihmisistä ja asioista aidosti kiinnostunut. Tulen varsin hyvin juttuun mitä erilaisimpien ihmisten kanssa.
Vanhana partiopoikana olen aina valmis kohtaamaan uusia, mielenkiintoisia haasteita. Nykyiselle elämänmenolle tyypillinen jatkuva muutos onkin mielestäni elämään enemmänkin lisää potkua antava kuin pelottava elementti.
Minulle tärkeitä henkilökohtaisia arvoja ovat puolueettomuus ja tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus sekä toisten ihmisten ainutlaatuisuuden hyväksyminen ja ymmärtäminen.
Nämä arvot ohjaavat elämääni kaikilla sen eri osa-alueilla. Erityisesti ne ohjaavat minua opettajana ja kasvattajana riippumatta siitä, ovatko kyseessä omat lapseni tai toisten lapset.
Poliittinen aktiivisuus (
Ylös)
Uudistettuun ulkomaalaislakiin liittyvän
nettiadressin ja sen jälkeen tapahtuneen poliittisen aktivoitumiseni johdosta monet olettavat minun olevan jollain lailla maahanmuuttaja- tai ulkomaalaisvastainen.
Tämä ei pidä paikkaansa. Toivotan lämpimästi kaikki työhalukkaat ja osaavat ulkomaalaiset Suomeen töihin ja veroja maksamaan. Uusia, huoltosuhdetta parantavia veronmaksajia pieni ja voimavaroiltaan rajallinen kansakuntamme nimenomaan tarvitseekin. Etenkin näin taantumassa. Tällaisia maahanmuuttajia tuttava- ja ystäväpiiriini kuuluu useita.
Myös todellisia pakolaisia, siis henkilöitä, joita kotimaassaan henkilökohtaisesti vainotaan, pitää mielestäni ehdottomasti auttaa.
Sen sijaan suomalaisen korkean sosiaaliturvan perässä tulevia sosiaaliturvapaikanhakijoita Suomi ei tarvitse yhtäkään, ei nyt eikä tulevaisuudessa.
En ole koskaan kuulunut mihinkään poliittiseen, ideologiseen tai uskonnolliseen järjestöön. Monestakin syystä minun on ollut hyvin vaikea samaistua erityisesti nykyisiin puolueisiin ja niiden yhteiskunnallisiin tavoitteisiin. Olen kuitenkin jo nuoresta pojasta lähtien seurannut politiikkaa suurella mielenkiinnolla.
Vuoden 2009 aikana useat yhteiskunnalliset epäkohdat saivat minut ja muutaman muun aktiivisen kansalaisen perustamaan yhdistyksen nimeltä Muutos 2011. Yhdistys kerää tällä hetkellä kannattajakortteja tarkoituksenaan rekisteröityä puolueeksi. Tavoitteenamme on osallistua vuonna 2011 pidettäviin eduskuntavaaleihin.
Mikäli yhdistyksemme ei saa kerättyä kannattajakortteja riittävästi tai kannatuksemme vuoden 2011 vaaleissa osoittautuu vaatimattomaksi, uskon asioiden olevan Suomessa kunnossa ja keskityn vähemmän kuluttaviin harrastuksiin. Kävi niin tai näin, aion jatkossakin puuttua minua häiritseviin yhteiskunnallisiin epäkohtiin, oli kyse sitten vaikkapa lakimuutoksista, ihmisoikeuksista tai sananvapaudesta.
Lisää tietoa puoluehankkeesta ja toiminnastamme löydät
täältä ja
täältä. Kannattajakortin voit tulostaa
täältä.
Kiinnostuksen kohteita (
Ylös)
Yhteiskunnallinen tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja niiden toteutuminen ovat minulle tärkeitä asioita.
Erityisen kiinnostunut olen lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvistä asioista. Tätä hyvinvointia tarkastelen mm. koulutukseen ja kasvatukseen, lasten ja nuorten henkilökohtaiseen henkiseen kasvuun sekä heidän henkiseen ja fyysiseen turvallisuuteensa liittyvistä näkökulmista.
Liikun mielelläni luonnossa sen rauhasta ja metsän veikeiden pikku otusten touhuiluista nautiskellen. Siksi myös luonnon ja ihmisen väliseen sopusointuun liittyvät asiat ovat lähellä sydäntäni. Tunnustaudun avoimesti kanifaniksi. Lähipiiriini kuuluu myös lukuisia koirakavereita ja yksi pullea poikakissa.
Työkokemus (
Ylös)
Olen toiminut vuodesta 2002 kauppaoppilaitoksessa päätoimisena tuntiopettajana. Opetan asiakaspalvelua, markkinointia, myyntiä, audiovisuaalista viestintää, yritystoimintaa sekä psykologiaa.
Lisäksi toimin kolmen vuosiluokan luokanvalvojana sekä oppilaitoksemme opiskelijahuoltoryhmän jäsenenä. Näissä tehtävissä roolini on enemmän ohjaajan tai jonkinlaisen ”mukana kulkijan” kuin opettajan rooli. Tällaista ”mukana kulkijaa” aikuistuva nuori tarvitsee esimerkiksi silloin, kun hänen elämässään on erilaisia haasteellisia tilanteita, ongelmia ja arkisia pulmia. Niitä me sitten yhdessä opiskelijan kanssa selvittelemme.
Olen toiminut sivutoimisena kaupallisten aineiden tuntiopettajana myös ammattikorkeakoulussa. Laadullista tutkimusta opetan ammattikorkeakoulussa edelleen.
Lisäksi työskentelen satunnaisesti sivutoimisena tuntiopettajana yliopistossa. Luennoin lähinnä erityispedagogiikkaan ja erilaisuuteen liittyvistä aihealueista.
Ennen opettajaksi ryhtymistä työskentelin yli kymmenen vuoden ajan erilaisissa markkinointi- ja myyntitehtävissä, mm. myyntipäällikkönä ja -johtajana.
Koulutus (
Ylös)
Peruskoulun jälkeen opiskelin asentaja-koneistajaksi. Muutaman vuoden laitosmiehen töitä tehtyäni hakeuduin kauppaoppilaitokseen ja opiskelin markkinointimerkonomiksi. Kaupallisen alan tehtävissä työskentelinkin sitten toistakymmentä vuotta.
Opiskelu alkoi jossain vaiheessa taas kiinnostaa, ja hakeuduin akateemisiin opintoihin. Pääaineenani yliopistossa opiskelin aikuis- ja ammattikasvatusta (82 ov).
Sivuaineina opiskelin psykologiaa (59 ov), markkinointia (55 ov), erityispedagogiikkaa (35 ov) sekä sosiaalipsykologiaa (15 ov).
Tällä hetkellä opiskelen päivätyöni ohessa ammatilliseksi erityisopettajaksi.
Olen myös jatko-opiskelija, tavoitetutkintoni on kasvatustieteen tohtori. Sen kummempaa aikataulua minulla ei ole, mutta arvioisin tämän urakan olevan ohi viimeistään vuonna 2010.
Väitöskirjatutkimukseni käsittelee nuorten vieraantumista ja syrjäytymistä, ammatillista ja koulutuksellista marginalisaatiota, alisuoriutumista sekä heikkoa työ- ja opiskelumotivaatiota.
Suomeksi sanottuna tutkin nuoria, jotka eivät hakeudu peruskoulun jälkeen jatko-opintoihin tai töihin. Tällaisia nuoria on eri arvioiden mukaan Suomessa 40 000 – 95 000, joten tutkittavaa ja pohdittavaa riittää.
Mediassa törmää usein käsitykseen, että jokainen työtön ja kouluttamaton nuori on syrjäytynyt. Käsitys on pääsääntöisesti väärä: työn ja koulutuksen ulkopuolella olevaa nuorta ei tule automaattisesti nähdä syrjäytyneeksi.
Ammatillisen koulutuksen puuttuminen, työttömyys ja syrjäytyminen liittyvät kuitenkin läheisesti toisiinsa. Yleinen kouluhaluttomuus, koulutuksen puute, opintojen keskeytyminen sekä koulutuksellinen syrjäytyminen johtavat helposti huonoon työmarkkina-asemaan. Siitä voi pahimmillaan seurata täydellinen syrjäytyminen, jota kuvaa esimerkiksi työn tietoinen vieroksunta, alkoholisoituminen ja mielenterveysongelmat.
Enemmistöllä suomalaisista nuorista menee hyvin, ja heillä on vahva usko tulevaisuuteen. Silti puolet heistä uskoo, että kokonaan työelämän ulkopuolelle jäävien määrä tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Aiheen yhteiskunnallinen merkitys on siis suuri. Siksi sitä mielestäni kannattaa tutkia. Olen julkaissut jatko-opintoihini liittyen kaksi tieteellistä artikkelia teoksessa Suoranta et al. 2008. Aikuiskasvatuksen risteysasemalla. Johdatus aikuiskasvatukseen.
Maisteriopintoihini kuuluvan Pro gradu -tutkielman tein kauppaoppilaitoksen opiskelijoiden alisuoriutumisesta.
Koulutukselliset vahvuusalueeni liittyvät siis ihmismieleen, ihmisten erilaisuuteen sekä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen taloudellistakaan osaamista unohtamatta. Liiketaloudellista osaamistani olen syventänyt mm. suorittamalla eMBA–tutkinnon.
Teoreettista osaamista opettajan työhön olen hankkinut suorittamalla opettajan pedagogisen pätevyyden (60 op) sekä Opetushallinnon tutkinnon (kelpoisuusasetus 986/1998, 8 ov).
Kielitaito (Ylös)
englanti (hyvä), ruotsi (virkamiesruotsi), saksa (koulutiedot) sekä espanja (pärjään lomamatkalla)
Harrastukset (Ylös)
Opiskelu, erilainen ulkosalla reippailu sekä erityisesti musiikki: soitan kitaraa ja laulan yhtyeessä nimeltä Kaspar Hauserin Melakolia. Teen myös yhtyeemme kappaleet. Laitan musiikkiamme kuuntelun joskus tulevaisuudessa. Nyt ei valitettavasti ehdi touhuta sen kanssa…