PIENI VÄLIAIKAKATSAUS

Yksi tärkeä välitavoite saavutettiin tänään, kun Muutos 2011 rekisteröitiin puolueeksi. Tämä kauan odotettu tieto ilahdutti minua suunnattomasti. Lisäksi olin iloinen median reaktioista, joiden perusteella Muutos 2011 ei kanna enää julkisuudessa epämääräistä ”ulkomaalaisvihamielistä” yhden asian liikkeen leimaa.

Olen tehnyt henkilökohtaisesti paljon työtä tuon perusteettoman leiman poistamiseksi. Myös kesällä 2010 tapahtunut eroni yhdistyksen puheenjohtajan tehtävistä liittyi tähän toimintaani.

Valitettavasti eroni aiheutti monenlaista turhaa hälyä ja suukopua. Itsekin olen harkitsemattomia sanoja sanonut ja kirjoittanut. Asioita, jotka nyt todennäköisesti jättäisin sanomatta ja kirjoittamatta. Suurin osa niistä perustui erilaisille väärinkäsityksille ja pieleen menneille tulkinnoille. Puolin ja toisin.

Enempää vanhoja kaivelematta totean kuitenkin, että toimintani kesällä oli tarkkaan suunniteltua ja perusteltua. Puolueeseen pyrki soluttautumaan ainesta, jonka toiminta ja tavoitteet poikkeavat merkittävästi Muutos 2011:n tavoitteista.

Toimintani on varmasti loukannut joitakin Muutoksen aktiiveja ja kannattajia, vaikka se ei missään vaiheessa ollut tarkoitukseni. Pyydän heiltä nyt julkisesti ja vilpittömästi anteeksi. Muille en ole millään lailla tilivelvollinen ja toivonkin asiasta keskustelun päättyvän tähän.

Olen tänään ilmoittanut puoluejohtaja Keroselle, että mikäli Muutos 2011:n jäsenet niin haluavat, olen valmis asettumaan ehdokkaaksi kevään 2011 eduskuntavaaleissa Pirkanmaalla. Mikäli puolueen jäsenet eivät kuitenkaan näin halua, tyydyn jäsenten päätökseen mukisematta ja keskitän voimani muiden pirkanmaalaisten Muutos-ehdokkaiden tukemiseen ja auttamiseen.

Pyydänkin nyt niitä Muutoksen äänivaltaisia jäseniä, jotka nimenomaisesti eivät halua minun asettuvan Muutos 2011 rp:n vaaliehdokkaaksi, ilmoittamaan mielipiteensä mahdollisimman pian puoluejohtaja Keroselle (jiri.keronen@muutos2011.fi). Mitään erillisiä perusteluja ei tarvitse esittää.

Kiitos kaikille aktiiveille ja kannattajille.

Kiitokset myös puoluejohtaja Keroselle ja hommansa hienosti hoitavalle hallitukselle.

Tästä on hyvä jatkaa yhdessä paremman Suomen rakentamista!

Poliittiseen aktiivisuuteen

Takaisin tiedotteisiin

Takaisin etusivulle