TAKAISIN PÄIVÄJÄRJESTYKSEEN
Erosin Muutos 2011 ry:n hallituksen jäsenyydestä ja puheenjohtajan tehtävästä 22.7.2010. Eroni sai kohtuuttomasti huomiota sekä internetin eri keskustelupalstoilla että mediassa. Erostani ja sen syistä tehtiin julkisuudessa monenlaisia tulkintoja.
Enemmistö tulkinnoista ei liittynyt todellisiin tapahtumiin tai eroni syihin millään lailla. Valitettavasti osa tulkinnoista aiheutti kuitenkin eriasteista hankausta ja ristiriitaa minun ja yhdistyksen hallituksen jäsenten välillä.
Kävin sunnuntaina 5.9.2010 pitkän ja hedelmällisen keskustelun yhdistyksen uuden puheenjohtajan Jiri Kerosen kanssa. Tämän keskustelun lopputuloksena molemmat osapuolet voivat nyt vilpittömin mielin todeta, että turhanaikainen höpöttely saa kaikilta osin loppua.
Eräänlaisena sovinnon eleenä luovutin omistamani verkko-osoitteen www.muutos2011.fi yhdistyksen omistukseen ja hallintaan. Lisäksi olen haudannut eräänä kuumana kesäyönä päähäni pälkähtäneet sekavat ajatukset esimerkiksi yhdistyksen hallituksen jäsenten vaihtamiseen tähtäävän menettelyn käynnistämisestä. Kaikkea sitä ihminen päähänsä saakin!
Nyt voimme taas jatkaa sitä, mitä teimme ennen näitä heinäkuun helteisiä päiviä eli aloitamme ahertamisen vuoden 2011 vaaleja silmällä pitäen.
|